lauantai 20. elokuuta 2016

Ensimmäinen viikko ja ensimmäinen työ

Ensimmäinen kokonainen viikko on nyt vierähtänyt ja kun alun hässäköistä päästiin eroon niin työkin alkoi.

Aloitimme hopealevystä tehdystä korusta johon piti suunnitella omat nimikirjaimet. Kyseessä on vain sahaus- ja perustekniikkaharjoitus joten sisäosia ei saanutkaan viimeistellä ihan loppuun asti.

Luonnoksia joista valita. Koko 2,5x2,5 cm.

Osa jo sahattu irti, vielä vähän hommaa.

Eikä yhtään sahanterää katki! Meikältä se on hieno suoritus!

Rengas juotettu kiinni, oikealla riipuslenkin aihio sahattuna.

Riipuslenkki nro 2 taivutusvaiheessa, ylempi ensimmäinen lenkki ei läpäissyt opettajan laatuvaatimuksia :)

Riipuslenkin kiinnijuoton ja happokylvyn jälkeen.

Koko kauneus filssattuna. Nyt kiillottamaan!

VALMIS! 

Myönnetään että en työstänyt tätä täysin virheettömäksi. Mutta koska kyseessä oli ensimmäinen harjoitus kahden vuoden tauon jälkeen niin annan sen itselleni anteeksi. Enkä aio lunastaa tätä kappaletta itselleni,joskushan voin tehdä sen täydellisen version itselleni.

Kaikki vaiheet olivat tuttuja paitsi itse riipuslenkin teko. Sitä en ole ennen tehnyt alusta asti itse. Tämä onnistui hyvin ja olenkin lenkistä ylpeä.

Pitkästä aikaa oli ihanaa päästä koruntekoon, tätä onkin kaivannut! Kyllä olen nyt löytänyt oman alani.

Mitähän ensi viikko tuo tullessaan... Huhu oli sormuksesta ;)